Tänään tulimme muutaman päivän pituiselta reissulta kotiin ja piha oli suorastaan räjähtänyt sillä aikaa, onneksi positiivisella tavalla. Tuntui vaikealta uskoa, että tämä oli sama piha, jonka jätin taakseni torstaiaamuna.

Liljat, joista en ollut nähnyt merkkiäkään lähtiessäni, olivat jo kasvaneet hyvään mittaan. Kevätkaihonkukat kukkivat kilpaa tété-narsissien kanssa. Esikko, jota oli viime keväänä vain yksi tupsu, kukki runsaina mättäinä useammassa kohti pihaa. Tulppaaneissa on pulleat nuput valmiina avautumaan ihan pian. Päivänliljat ja siperiankurjenmiekat olivat venyneet pituutta reilusti. Pionikin oli vihdoin herännyt kasvuun kunnolla. Ja paljon muutakin oli tapahtunut. Muutos oli henkeäsalpaava.

Minä olisin halunnut olla pihalla koko illan. Mieheni ei voinut ymmärtää, kun menin ties monennenko kerran pihalla vielä kerran katsomaan kaikkea ihanaa. Mutta enhän ole päässyt ihailemaan pihaani moneen päivään.

Ystäväni kävi tänään kaivamassa hortensiapensaan parempaan kotiin, minä kun en ollut kovin ihastunut siihen eikä moinen puska oikein sopinut pikkupihalleni. Postissa noutoa odottavat Sarah Bernhard-pionit ja varjoliljat, jotka tilasin Korpikankaan siemeneltä.

Istuttelin hengissä olevia siementaimia isompiin ruukkuihin ja heittelin kuolleita pois. Tavalliset krassit ja kanariankrassit istutin parvekelaatikkoon. Katsotaan, mitä niistä tulee.

Sitten tein suunnitelmaa, jonka mukaan kevätkaihonkukat täytyy siirtää toiseen penkkiin, samoin esikot. Katsotaan sitten, kunhan kukinta on ohi, onko suunnitelma vielä voimassa.