torstai, 18. tammikuu 2007
Elämän arvon tajuaa kuoleman kautta.
Hautajaispuheissa muistamme, miten hyvän ihmisen olemme menettäneet.
On helpompi surra kuollutta, kuin kiittää elävää.
Kertokaamme kaikki nuo kauniit sanat, kun hän on vielä luonamme.
Kal ho na ho. Huomista ei ehkä ole.
Keski-ikäisen naisihmisen tarinoita elämästään. Arkipäivän ihmeiden pohdintoja ja muuta joutavaa jorinaa enemmän ja vähemmän syvällisesti.
Perheeseeni kuuluu aikuiset, kotoa jo poismuuttaneet lapset, aviomies ja kolme koiraa. Lisäksi sängyn alta löytyy lukuisa määrä villisti lisääntymään päässeitä villakoiria.
Kommentit