Ilimoja on pielly, sanos savolainen. Vettä sattaa iha muahan asti, vastais toinen. Tosiaan, jos ei saatu kesällä vettä täällä, niin nyt on viime aikoina saatu siitäkin edestä. yölläkin ropisee niin, että hyvä ettei unta häiritse. Onneksi on riittävästi univelkaa, että ei jaksa sateenropinoista häiriintyä.

Joku flunssan tapainen on vaivannut minua jo toista viikkoa. En tiedä, milloin se tarkalleen ottaen alkoi, mutta alkais jo riittää. Ei mitenkään paha, vaan lähinnä kiusallinen tämä on. Köhimistä ja pihisemistä. Kurkkua kutittaa varsinkin silloin, kun ei saisi yskiä asiakkaan köllöttäessä hoitotuolissa suu auki siinä parinkymmenen sentin etäisyydellä. Sitkeä lima velloo kurkussa haluamatta siirtyä sieltä mihinkään suuntaan. Pää vähän sekaisin sekä liian lyhyistä yöunista että flunssasta. Vuorokaudessa on ainakin arkipäivinä liian vähän tunteja.

Tänään ajattelin vihdoin mennä Tennispalatsiin katsomaan Intian taiteita esittelevän näyttelyn, koska minulla on lyhyt työpäivä. Perjantaisin on sitä paitsi siellä ilmainen sisäänpääsy viimeisimmän tietoni mukaan. Huomenna shoppailemme lapsille syys- ja talvivaatetäydennystä. Sitten pitäisi   käydä myymässä partiolaisten adventtikalentereita ja -kortteja.

Sunnuntaina olisi pakko siivota ja koettaa löytää erinäistä omaisuutta, joka on hukkunut tämän kaaoksen alle. Ahdistaa taas vaihteeksi tämä kaaos. Miksi minulla ei ole sisustuslehtien ja -ohjelmien unelmakotia? Miksi tämä kämppä on aina  enemmän kuin Peppi Pitkätossun talo? No, ehkä sunnuntai-iltana voin taas huokaista, että onpas meillä siistiä ja nauttia viikonlopun työn tuloksista. Kunnes maanantaina räjähtää taas pommi täällä...