Minusta on viime päivinä tullut Dr. Phil-fani, kuten olen jo tainnut mainitakin. Olen tohtorin neuvoja jo soveltanut lasten kasvatukseen ja meille on kotiin tullut ihmeellinen rauha. Periaatteet ovat varhainen puuttuminen ja asioiden esittäminen positiivisesti, kannustavasti ja huutamatta. Uskokaa tai älkää, niin rauhallisella äänellä lausuttu pyyntö toimii paremmin kuin naama punaisena kiljuminen. Kun lapsi on tehnyt pyydetyn asian, perään heti kiitos. Aina kun huomaan riidan siemenen, eli toinen lapsistani sanoo rumasti toiselle tai minulle, otan riidan haastajan heti puhutteluun. Siis ei huutoa, vaan rauhallista puhetta ja selittämistä, miksi niin ei saa tehdä. Jos rikkomus on suurempi, niin viisi minuuttia keittiöjakkaralla istumista tehostaa asiaa kummasti. Toisen loukkaamista pyydetään myös anteeksi välittömästi. Mutta siis erityisen tehokkaaksi olen huomannut tuon kiitoksen. Lapset välillä suorastaan etsivät tehtäviä, mitä voisivat kotona suorittaa ja ansaita näin kiitoksen.

Sitä minä olen vaan miettinyt, että miksi Dr. Philiä moititaan ja vastustetaan niin kovasti? Ihmiset sanovat, että karmeaa hömppää ja typeriä juttuja. Minusta hän puhuu asiaa meille nykyajan vanhemmille, joilta on vanhemmuus aika pahasti hukassa ja elämässä ei ole rajoja itselleenkään. Eilen sain tuohon kysymykseen yhden vastauksen. Tohtori kuulema puhuu asiaa, mutta ongelma on, että jutut ovat päivän selviä asioita. Eli hän puhuu itsestäänselvyyksiä eikä mitään suurta ja ihmeellistä. Entä sitten? Mitä ilmeisemmin monet meistä ovat kuitenkin kadottaneet kosketuksensa todellisuuteen. Ainakin minä luen itseni tuohon ryhmään. Elämään pitää saada vähän rajoja, kuria ja paljon positiivista kannustusta.