Ulkona on melkoisen kylmä, vaikka vain puolet Savon pakkaslukemista. Siitä huolimatta eilen bussin jarrut tuppasivat jäätymään päälle. Joten bussi olisi mieluusti jäänyt bussipysäkeille lepäilemään ja jarrut jumittivat, kun kuski painoi kaasua. Perille kuitenkin tultiin, kunhan ensin alkuun päästiin.

Minua vaivaa hyytyminen myös. Ei vaan jaksaisi taas ja maailma tuntuu ahdistavalta paikalta. No, älköön nyt kukaan säikähtäkö, että täällä jotain itsemurha-aikeita haudottaisi. Ei, ihan tavallista arkista alakuloa vaan. Huono ihminen-, huono äiti- ja huono työntekijä-syndroomat pukkaa päälle. En minä kummallakaan rintamalla mitään maata kaatavia mokia ole tehnyt, mutta en toisaalta ole saanut mitään uutta ja hienoa aikaiseksikaan. Tuntuu vaan, että kaikki muut pystyy pikkuisen parempaan, pikkuisen nopeammin ja tehokkaammin. Oma sisäinen ääni syyttää tekemättä jättämisistä eri osa-alueilla, vaikka järki sanoo, että en minä enempäänkään pysty, en millään. Kaipaisi taas vähän selkään taputtelua lähimmäisiltä ja vakuuttamista, ettei tässä täydellisiä olla kukaan.

No, viikonloppuna harrastan siivousterapiaa ja jos jää aikaa, niin käyn juoksemassa. Hikipäässä siivoaminen ja riehuminen raivopäänä auttaa kummasti. Kun koti on jälleen siisti ja kaikki tavarat löytäneet oman paikkansa, niin maailma tuntuu hetken paljon paremmalta paikalta. Sen jälkeen voi palkita itsensä vaikka Bollywood-elokuvalla.