Eilen katsoin vihdoin Natalialta lainaamani elokuvan Dhadkan. Suloista pakoa todellisuudelta ja pään sisällä samaa ympyrää kiertäviltä ajatuksilta kolmeksi tunniksi. Musiikki Dhadkanissa on aivan ihanaa ja elokuva muutenkin oli helppo. Helppo sillä tavalla, että minun näkemykseni mukaan siinä meni kaikki "oikein", hyvä voitti ja pahastakin tuli hyvä. Vastakkain oli itsekäs rakkaus ja epäitsekäs rakkaus.

Onko itsekäs rakkaus edes rakkautta? Ehkä se on enemmän vain itsekkyyttä ja riippuvuutta. Jos haluaa toisen omistaa vaikka hänet tuhoamalla, ennen kuin soisi hänellä onnea jonkun toisen kanssa. Epäitsekäs rakkaus on todellista rakkautta, sitä että ennemmin soisi toiselle onnen jonkun muun kuin itsensä kanssa, jos rakkauden kohde ei rakasta sinua.

Minä olen elämässäni ollut molemmanlaisten rakkauksien kohteena. Minulle on helppoa ymmärtää tuota mustasukkaista, omistavaa rakkautta. Se on sellaista primitiivistä, eläimellistä rakkautta. Sellaista, mikä hallitsee ihmistä, ellei hän ole parempaa oppinut. Tällainen "rakkaus" on hyvin vahvaa, tuhoavaa ja sydäntä/sydämiä särkevää. Sen voima on sen omistautumisessa ja omistamisessa. Se tekee riippuvaiseksi. Itsekäs rakkaus on punaista, oranssia ja mustaa. Se on tulenroihua, polttavaa ja tuhoavaa.

Epäitsekäs rakkaus on jotain aivan vastakkaista, jotain aivan käsittämättömän ihmeellistä ja ihanaa. Se on ylevää, jumalallista rakkautta. Se on todellista rakkautta. Mutta sitä on vaikea käsittää itsekkään ihmisen. Miten joku voi haluta sinulle niin paljon hyvää? Miten joku voi rakastaa sinua niin paljon, ettei halua omistaa sinua, jos se ei ole sinulle paras vaihtoehto ja jos hän kokee, ettet rakasta häntä? Itsekäs ihminen tulkitsee tämän helposti niin, ettei tuo rakastakaan minua, koska hänen rakkautensa ei ole vaativaa. Epäitsekäs rakkaus on lempeää, pehmeää ja ihanaa. Se on pastellinsävyjä ja pilvenhattaroita.

Uskallan väittää silti, että monet valitsevat tuon itsekkään rakkauden, koska omistaminen ja omistamisen kohteena oleminen tuo epävarmalle ihmiselle valheellisen turvallisuuden tunteen.

Tänä päivänä suollan tekstiä siihen malliin, että pahoin pelkään, ettei kukaan jaksa purkauksiani lukea. Tänään pääni vaan tulvii ajatuksia ja mieleni hakee purkautumisteitä kaikille mielessä myllääville ajatuksilleni. Tämä nettipäiväkirja on ratkaisu yksinäisyyteeni, tanha, tanha =). Vasta purettuani ajatukseni jonnekin ja jollekin, voin siirtyä ajatuksissani eteenpäin. Nyt koetan siirtyä tuonne tiskausosastolle.