Kirjoitin edellisessä postauksessani unelmoinnista. Unelmat voivat olla kantava voima elämässä. Synkkinä hetkinä on tärkeää, että on unelmia, joihin jaksaa uskoa.

Silti onni on tässä hetkessä. Vai onko? Pohdin asiaa tätä juttua kirjoittaessani. Tällä hetkellä on helppo olla onnellinen, kun kaikki on hyvin. Vielä vähän aikaa sitten elämä tuntui mustaakin mustemmalta. Vaikka silloinkin kaikki oli hyvin, loppujen lopuksi. Kun synkkyys valtaa mielen, niin se helposti peittää alleen kaikki hyvät asiat. Elämä ei kuitenkaan ole koskaan mustavalkoista, vaan elämästä löytyy kaikenlaisia sävyjä  ja värejä.

Elämässä pitää olla unelmia. Mutta on tärkeää myös nähdä se, mitä itsellä on jo nyt tässä hetkessä. Elämä on aika lyhyt, loppujen lopuksi. Kukaan ei ole katunut kuolinvuoteellaan, että siivosi liian vähän tai ei ajellut säännöllisesti säärikarvojaan. Ihmiset surevat elämätöntä elämäänsä.

Minä olen kapinallinen. Ihan vähän vain. Minun kotini ei ole täydellisessä järjestyksessä ja siivouspäiväkin on silloin kun siltä tuntuu. En lue naistenlehtien kauneusvinkkejä, vaan painin mieluummin hapkidotreeneissä ja olen mustelmilla päästä varpaisiin. Ei siivous tai naistenlehtien lukeminen ole pahasta. Pahasta on se, että elää elämää, jonka joku muu on suunnitellut. Töissä täytyy noudattaa ohjeita, se on selvä. Vapaa-aika on kuitenkin omaa aikaa, jolloin on lupa tehdä itselle tärkeitä asioita. Ei silloin tarvitse raataa kotitöitä, ellei siitä saa nautintoa. (Olen kuullut, että siivouskin voi olla intohimon kohteena.) Elämässä on pakko tehdä joskus jotain asioita vapaa-ajallakin. Silti pitää uskaltaa ottaa myös omaa aikaa, hankkia harrastus tai vaikka maata sohvalla ja katsoa elokuvia. Olla onnellinen tehdessään sitä, mikä tuntuu hyvältä itselle, potematta syyllisyyttä.

Kävin melko pitkän keskustelun itseni kanssa, aloittaisinko blogin kirjoittamisen uudelleen. Pohdin, että ei kukaan kuitenkaan halua lukea minun tyhjänpäiväisiä kirjoituksia. Entä sitten? Kirjoitan silti, koska kirjoittaminen on kivaa. Seuraava ajatus oli, että kirjoitan jotain tyhmää ja mokaan. Varmasti teen niin. Kirjoitan silti, koska tyhmätkin jutut voi olla viihdyttäviä ja epätäydellisyys ihmisisessä tekee hänestä ihmisen. Mietin, että kannattaisi keskittyä varmaan jonkun aihepiirin ympärille, jos haluaa lukijoita. Mutta en minä osaa valita elämästäni yhtä asiaa, josta keksisin kirjoitettavaa loputtomasti. Ei se ole niin tärkeää, kuinka moni blogiani lukee. Tärkeää on, että saan tehdä blogista oman näköiseni. Pelkäsin, että saan ikäviä kommentteja blogiini. Ehkä suurempi pelko on kuitenkin, että en saa yhtään kommenttia.

Tällä hetkellä olen onnellinen kirjoittaessani tätä tarinaa tänne blogiin, koirien nukkuessa kuka missäkin. Olen aina rakastanut kirjoittamista. Mikä tekee sinut onnelliseksi?