Keskiviikkona olin tuplavuorossa töissä ja kotiin palauttuani yhdeksän jälkeen vastassa oli harmoninen tunnelma. Keittiön pöytä oli siivottu ja pyyhitty, lattiat oli tyhjät leluista ja muusta sinne kuulumattomasta tavarasta, valot oli sammutettu muista huoneista ja lapset olivat valmistautumassa nukkumaan sulassa sovussa keskustellen. Kaikki vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Ja niinhän se olikin.

Menin katselemaan kukkiani, josko ne olisivat veden puutteessa. Tällöin kauhea hävityksen kauhistus valtasi näkökenttäni. Kukkapöytä vaikutti taistelutantereelta. Isot kukat olivat kyllä vielä voimissaan, mutta ensi kesän parvekekukat olivat kärsineet vakavia vaurioita. Punaiset auringonkukat olivat kaivettu ylös ja tuhottu täysin. Krassin varret olivat jäljellä, mutta herkulliset siemenet olivat menneet parempiin suihin. Juureton krassi on hengetön krassi. Onneksi sentään osa krasseista oli jäänyt elolle. Hajuherne oli siirretty karanteeniin toiselle pöydälle, jonka ansiosta se pelastui täysin. Hajuherneen eristykseen syynä on, että se halukkaasti takertuu kaikkiin lähimmäisiin ja sen olisi nyt syytä pysytellä erossa muista kasveista siihen asti, että pääsee parvekkeelle oikeaan paikkaansa.

Voi pojat, miten noin pienet ja suloiset eläimet kykenevät alati aiheuttamaan jotain yllättävää tuhoa?