Vaikka uuden vuoden lupaukset tehdäänkin perinteisesti vuoden vaihtuessa, niin minä adhd:na en malttanut noin pitkään odottaa. Olen jo päättänyt omat lupaukseni ja ryhdyin myös tuumasta toimeen.

Ensimmäinen lupaukseni on luopua kaikesta turhasta materiasta kämppäni sisällä. Kuinka monesti olenkaan tuskaillut kaappiin mahtumattomien tavaroiden kanssa. Ja mitä ihminen oikeasti tekee valtavalla määrällä tavaraa, jota ei koskaan käytä? Miksi kirjahyllyssä on kirjoja, joiden näkeminen saa ikävät muistot pintaan? Miksi vaatekaapissa on vaatteita, joissa ei oikeasti ilkeä esiintyä julkisella paikalla tai vaatteet puristavat sen verran pahasti, että koskaan ne ei pysy päällä kymmentä sekuntia pidempään? Miksi makuuhuoneen lattiaa koristaa kuusi mysteerejä sisältävää banaanilaatikkoa? Miksi kaikki kaapit pursuavat kaikkea turhaa ja tarpeellinenkin hukkuu niiden sekaan? Uutta tavaraa ei voi hankkia, koska se ei mahdu minnekään. Entistä ei voi käyttää, koska se on täysin sopimaton. Mutta joku outo velvollisuuden tunne tai tulevaisuuden pelko estää luopumasta kaikesta tarpeettomastakin. Tunnelma asunnossa on raskas, suorastaan ahdistava. Tuntuu, että pitäisi saada isompi asunto. Ehkä kuitenkin tilaa suurempi ongelma onkin tilan vääränlainen käyttö? En aio puuttua lasten valtakuntaan, mutta muun osan asunnosta aion käydä läpi tämän vuoden aikana. Tavaroiden kohtalo on kolmijakoinen: roskiin, kierrätykseen tai korjattavaksi. Ikuisuusprojektin alla olevat korjattavat saavat kyllä siirtyä roskiksen puolelle.

Toinen lupaukseni on luopua kaikesta turhasta pääni sisällä. Miten paljon turhaa energiaa kuluu toisten miellyttämiseen ja tehtyjen asioiden pohtimiseen? Jos joku homma meni väärin ja tuli mokattua, niin entä sitten? Tehtyä ei saa tekemättömäksi sitä märehtimällä. Jos juttu edellyttää anteeksipyyntöä, niin sitten täytyy pyytää anteeksi. Sen jälkeen vain rohkeasti porskuttaen eteenpäin eikä jäädä enää juttua hautomaan. Minulla on tapana jatkuvasti vertailla itseäni muihin tuloksella, että häviän aina 0-1. En tiedä, mistä olen saanutkin kieron ajattelutavan, jonka mukaan minä olen ikuinen kakkonen? Tästä eteenpäin teen parhaani lopettaakseni itseni turhan rankan arvostelun ja cockerspanielimaisen muiden mielistelyn. Minulla on oikeus mielipiteisiini ja ne ovat tasan yhtä arvokkaita kuin kenen tahansa muunkin.

Hyvää uutta vuotta kaikille blogini lukijoille!