Tänään tekee mieleni höpistä kirjoittamisesta. Olen lukenut Anuradhan tarinoita Intia-yhteisömme sivuilta ja Natalian novellin Usvazinen sivuilta . Näillä kahdella ystävälläni on aivan erilainen tapa kirjoittaa.

Anuradhan tarinat ovat vauhdikasta nuoren naisen seikkailujen kuvausta. Mieleeni hiipii Harlekiini-sarjan se aikuisille naisille tarkoitettu versio. Kirjoitusvirheet siellä täällä hieman pistävät silmään (olen tunnetusti se pilkun ***) ja murre on minulle vierasta, mutta vauhtia ei tekstistä puutu. Anuradhalla olla melkoinen mielikuvitus ja hänen tarinoita lukiessaan pääsee matkustamaan aina Intiaan. Illalla sängyssä lueskellesani Anuradhan tarinaa, en meinaa malttaa rueta nukkumaan, kun ajattelen että mitä sitten tapahtuu. Jos päästän moralistin irti, niin en oikein ymmärrä miksi tämä nuori nainen aina löytää uuden miehen. Koetan epätoivoisesti löytää edellisestä jotain todella pahaa, jotta naisella olisi hyvä syy vaihtaa miestä! Tällä hetkellä luen siis Anuradhan kirjoitusta, jonka nimi on yksinkertaisesti "Tarina".

Natalian novelleista olen lukenut vasta yhden, mikä löytyy siis uusimmasta Usvazinesta myös netistä. Novellin nimi on "Yksi pieni musta langanpätkä". Natalia leikittelee kielellä aivan hurmaavasti. Hänen tekstistään en kirjoitusvirheitä onnistunut bongaamaan. Henkilöhahmojen nimivalinnat ovat myös jännittävästi valittu. Novelli ei ole samalla tavalla helppolukuista kuin Anuradhan. Tällä tarkoitan sitä, että vaikka kieli on sujuvaa ja kiehtovaa, juoni on sen verran monimutkaisempi, että joutuu asiaa oiken pohtimaan ja miettimään, minä Natalia haluaa sanoa tällä kaikella. Tätä monimutkaisuutta tarkoitan ihan positiivisessa mielessä. Se antaa syvyyttä tekstille. Joka tapauksesa voi novellista voi huomata, että se ei ole Natalian ensimmäinen tekele. Odotan innolla päästä lukemaan Natalian aikaisempaa novellia, kunhan saan ensin Anuradhan melkoisen pitkän Tarinan loppuun.

Sitten päästään omaan kirjailijan uraani. Nuorena sanoin mummolleni, että minusta tulee isona kirjailija. Kirjoitin valtavan isoille paperiarkeille jättimäisellä käsialalla tarinaa tytöistä ja hevosista. Kuljetin käsikirjoitustani mukanani mummolan visiiteillä, koska vietin siellä aina pidemmän aikaa kesälomalla. Kirjoitin tarinaa myös puhtaaksi mummon perinteisellä kirjoituskoneella. Jossain vaiheessa kuitenkin tulin tulokseen, että tarinani on melkoisen tylsä ja jätin sen kesken. Mummoni sanoi kirjailijahaaveisiini, että älä rupea kirjailijaksi, kirjailijoilla on huono palkka.

Seuraava projektini oli kirjoittaa ystäväni sairaalaromaania puhtaaksi. Koska rakastan pilkkujen korjailua ja hän oli taas lahjakkaampi ja pitkäjänteisempi tarinan kertoja, tämä järjestelmä toimi hyvin. Lähetimme tekstin myös yhteen kilpailuun, mutta joku virhe tapahtui jutussa ja teksti ei osallistunutkaan kilpailuun vaan joutui jonkun kirjallisuusarvostelijan suurennuslasin alle. Tämä arvostelu oli kuitenkin mielestäni melkoisen hyvä, huomioiden että teksti  oli nuoren teinin kirjoittamaa ja toisen korjaamaa. Tietysti arvostelussa oli  paljon myös "kehittävää kritiikkiä". Tämän kritiikin takia kyllästyin tähänkin projektiin.

Minulla ei ole romaanin kirjoittamiseen vaadittavaa pitkäjänteisyyttä. Innostun asioita nopeasti, mutta kadotan myös kiinnostukseni, jos joku hommassa alkaa tökkimään. Sen sijaan nuorena kirjoitin runoja, aforismeja ja lyhyitä ajatelmia. Nykyään se on vähän jäänyt muiden hommien jalkoihin, mutta voisin silti ehkä jatkaa tätä harrastusta. Rakastan kieltä ja kielellä leikittelyä.Runoissani tärkeää on tyhjä tila, vähän sanoja ja paljon ajatusta. Joskus joku asia vaivaa mieltäni ja sitten oivallan sen. Tästä tekee mieleni tehdä mietelause. Mietelauseen tekelettä pyöritän sitten mielessäni, kunnes se muotoutuu mielestäni oikeaan muotoon. Teininä ja isompanakin pahaa oloa ja ahdistustani purin runoihini. Tietysti asioista voi kirjoittaa suorasanaisestikin vaikka päiväkirjaan, mutta jotenkin runoina tunne välittyy vielä vahvempana. Ei liikaa sanoja, vaan tunnetta. Juuri nyt aloin miettiä sanaa "tuska" ja heti alkoi siitä runoa pukata. Vaikka en olekaan erityisen tuskainen tänään, mutta se on sanana niin vahva ja herättää assosiaatioita.

Ehkäpä alan miettimään tänne joitain runonpätkiä. Mutta nyt lähden aamiaiselle.