Viikonloppuni oli sanoinkuvaamatonta rumbaa. Kaksi päivää ravattiin kaupoissa ja saaliiksi saatiin paljoa kaikkea ja vähän sitä mitä tarvittiin. Pikkujouluvaatteet tuli kuitenkin ostettua puoli väkisellä ja meikkejä vain vähän, mutta lasku niistä oli 68 €!! Kyllä naisena oleminen on kallista. Sunnuntai-iltana laskin rahojani ja kuittejani moneen kertaan ja koetin tajuta, miten olen saanut sellaisen määrän rahaa menemään yhtenä viikonloppuna. Ja mitään ei mennyt alkoholiin tai vastaavaan, kuten joillakin joskus menee. Kaikkien laskelmieni tulokseksi sain, että kaikki muut ostokset ovat hyvin perusteltuja, tarpeellisia ja edullisiakin, paitsi tuo meikkikasa 68 eurolla. Kauhea ostoskrapula!

Minusta viikonloppuna ei sitä paitsi saisi olla kiire. Pitäisi olla  paljon tyhjää aikaa vain loikoilla ja laiskotella. Sitä ei kyllä ollut tänä viikonloppuna. Sunnuntaista jäljelle jäänyt aika meni minulta tyttäreni kanssa englannin sanakokeisiin treenaamiseen. Kuulema kokeet meni kuitenkin hyvin. Harmillista oli kuitenkin, että jouduin perumaan Natalian ja kaksosten vierailun, koska yksinkertaisesti aika ei riittänyt, koska tyttäreni oli pakko saada luetuksi kokeisiin ja minun vaatteet ensi viikon perjantaiksi pikkujouluihin.

Viime aikoina olen miettinyt kovasti lasten kasvattamista. Tiedän, millainen äiti haluaisin olla, mutta olen kovin kaukana siitä. Mikä siinä onkin niin vaikeaa? Tänään taas sain ahaa-elämyksen Dr. Philin inspiroimana. Miten lapsilta voi odottaa aikuismaista käytöstä, jos itse käyttäytyy niin lapsellisesti?

Tässä lyhyt luettelo päivän oivalluksista:

1. Kiellän aina lapsia huutamasta ja tappelemasta. Mutta jos he eivät tee niin, huudan heille itse...

2. Valitan, ettei lapset koskaan kuuntele, kun puhun heille. Mutta kun he haluavat kertoa päivästään, vastailen vain hajamielisesti "joo joo" ja teen samalla jotain ihan muuta. Ja kun puhun heille, huutelen naapurihuoneesta määräyksiä. Miten paljon tehokkaampaa olisikaan, jos pysähtyisi ja katsoisi lasta silmiin, kun puhuu heille? Selittäisi asiat rauhallisesti, eikä kiljuisi "Miksi te ette koskaan...?".

3. Odotan, että lapset osallistuvat kotitöihin ja auttavat minua. Mutta miksi minä en sitten voisi auttaa heitä lelujen keräämisessä tai muussa, enkä vain toteaisi, että se on teidän hommaa?

4. Vanhempi on aikuinen. Vanhemman on oltava aikuinen, hänellä on vastuu, velvollisuus ja oikeus olla aikuinen. Ei saa kokea syyllisyyttä siitä, että kieltää lasta huonosta käytöksestä ja antaa siitä jonkun rangaistuksen, kuten kotiarestia tai vain jäähypenkillä istumista.

5. Kasvatuksessa pitää olla johdonmukainen. Väsyneenä ei saa antaa periksi siksi, että se on helpompaa. Tai huonolla tuulella ei saa antaa kovempia rangaistuksia.

Paljon muitakin oivalluksia sain tänään, jotka lähinnä liittyvät aikuisena olemiseen eikä niinkään lasten kasvatukseen. Mutta nyt en jaksa niistä jorista. Taidan lähteä kohta ruoan laittoon.