Listasin aiemmin tuonne 9 unelmaani, joihin aioin palata myöhemmin. Nyt tuli se myöhemmin ja aloitan viimeisestä unelmasta. Perä edellä puuhun on aina ollut minun mottoni. Muutenkin haluan aloittaa helpoimmasta päästä, koska ensimmäiset unelmat on kaikkein eniten pohdintaa vaativia. Viimeinen unelmanihan kuului näin:

9. Hankkia rahaa, jolla voisin maksaa lainat pois, ostaa astianpesukoneen, auton, talon ja sisustaa sen kauniisti sekä matkustella.

Epäilemättä tämä unelma herättää monissa närkästystä. Rahaa ei saa haluta, se on moraalitonta. Raamatussakin Jeesus neuvoo, että anna kaikki omaisuutesi pois ja helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan taivaaseen. Minäkin olen tuohon köyhyyden ihannointiin uskonut aika monta vuotta elämästäni. Ajatellut, että on jaloa olla köyhä.

Jossain vaiheessa kuitenkin heräsin ajattelemaan, että mitä se meikäläisen köyhyys oikein on? Onko se paljon muuta kuin härkä-ihmiselle niin tyypillistä flegmaattisuutta ja vetelyyttä? Laiskuutta rueta tekemään mitään elintasonsa parantamiseksi? Ja tosi asiassa, eihän ilman rahaa elä kukaan. Jos ei itse tienaa omia rahojaan, niin joku muu tienaa. Ei sosiaalihuolto rahoja taivaasta saa. Minua Kelan ja sosiaalihuollon lisäksi ovat tukeneet sukulaiset ja kihlattuni hyvin pitkälle, jotta elintasoni on säilynyt kohtuullisen mukavana työttömyyden ja opiskelujen aikanakin. Entä jos heitä ei olisi ollut? Kuka minut sitten olisi elättänyt? Miten minun ja lasten sitten olisi käynyt?

Sitä paitsi, yksi päivä tuli mieleen, että se jolla on rahaa, on valtaa. Jos on rahaa, voi tukea erilaisia järjestöjä ja ihan ostamalla erilaisia kauppoja ja aatteita. Kaikki mihin rahasi laitat, on jonkinlainen kannanotto, vaikkei sitä ehkä tule ajatelleeksi. (Kannattaisi varmaan minunkin ajatella sitä hieman lisää.) Onko valta sitten pahasta? Eikö ole parempi, että valtaa sellaisissa ihmisillä, jotka haluavat tukea hyviä asioita kuin sellaisia, jotka tukevat pahoja? No joo, tämä onkin sitten vaikeampi juttu. Jokainenhan on omasta mielestään hyvä ja jotkut toiset on pahoja, mutta ei itse koskaan. Joka tapauksessa, ilman rahaa on vaikea tukea mitään hyviäkään asioita ainakaan taloudellisesti. Ainahan voi silti tehdä vapaaehtoistyötä. Se ei vaadi rahaa, mutta silti elämiseen tarvitaan rahaa silloinkin jostain.

Minun unelmani on, että minun ei tarvitsisi enää lainata rahaa keneltäkään ja voisin jotenkin joskus korvata läheisilleni  heidän huolenpitonsa minusta ja lapsista meidän köyhinä aikoina. Haluaisin maksaa myös opintolainani pois, koska lainat kasvaa vain korkoa mitä pidemmälle ne venyvät. Itse asiassa en ole halunnut tuhlata ensimmäisiä palkkojani, koska maksan mieluuummin ensin lainat pois ja sitten vasta sisustan kotia. Tosin molempia voi tehdä vähän rinnakkainkin.

Sitten tuo tiskikone. Huokaan melkein joka päivä, että olisipa minulla tiskikone! Käsin tiskaus on tosi aikaa vievää ja mieluummin senkin ajan tekisi jotain muuta. Eilenkin käteni oli ihan ryppyiset, kun ensin töissä kädet oli lionneet koko päivän vuorotellen hikisissä kumihanskoissa ja vuorotellen desinfektiolitkuissa. Sen päälle sitten kotona selvitin valtavan tiskivuoren. Kyllä tiskikoneen omistaminen olisi luksusta. Olen ajatellutkin ostaa sen itselleni joululahjaksi =D

Rahalla saa ja autolla pääsee (mukaeltu vanha suomalainen sananlasku). Kyllähän auto helpottaa elämistä aivan valtavasti, varsinkin jos asuu tällaisessa korvessa kuin minä. Mitä tekisinkään ilman kihlattuani, joka joka viikonloppu tulee tänne autolla ja pöräytämme sillä muutaman kilometrin päähän Prismaan ostamaan peräkontin täyteen ruokaa taas seuraavan viikon varalle? Tällä hetkellä tosin auto ei ole minulle välttämätön, niin kauan kuin saan ajella viikonloppuisin kultani autolla. Työmatkaani bussissa minulla ei ole mitään aikomusta vaihtaa autoiluun. Bussi on helppo kyyti, jossa pääsee rupattelemaan ihmisten kanssa, opiskelemaan hindiä ja nukkumaan tarvittaessa. Sen päälle bussi on ekologinen vaihtoehto. Mutta pidemmät matkat lasten kanssa on ehdottomasti mukavampi ja edullisempi mennä autolla, varsinkin jos matkaan liittyy monta vaihtoa busseissa, metroissa ja junissa.

Oma koti olisi aivan ihana. Siitäkin haaveilen harva se päivä. Asuuhan tässäkin, mutta hermoja kiristää tämä asunnon kunto. Kaikki kaapinovet remppaa eli ei pysy kiinni, seinät on riemun kirjavat, koska niiden korjausmaalaus on vähän jäänyt kesken, keittiön työtason seinä on irti eli puoli tiskipöytää roikkuu välillä ilmassa, vessan ovi jumii, uunin kahva on rikki, parvekkeen katto on ihan kuin veriroiskeissa eli pitäisi varmaan maalata... Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Asunnon ulkopuolella samaiset pikkuviat jatkuu. Pientähän nuo on, mutta ne vaikuttaa asumisviihtyvyyteen. Jos asunto olisi oma ja olisin aikeissa täällä asua pidemmän päälle, korjaisin nuo jutut. Mutta nyt on kaupungin asunto ja kuka minua kiittää, jos maalaan ja remontoin täällä? Rahani vaan tärvään ja sitten muutan pois.

Tuo sisustusjuttu liittyy olennaisesti tuohon yllä olevaan. Aikaisemmin ei ole ollut rahaa sisustaa ja nyt en halua edes. En tätä asuntoa. No, kyllä minä tälle jotain haluan tehdä, mutta en oikein paneutua hommaan. Kunhan on se oma asunto, sen voi maalata ja laittaa viimeisen päälle. Eikä sitä hetkessä tarvitse sisustaa vaan ajan kanssa hartaudella. Olen huomannut sitä paitsi, että pienetkin jutut on isoja sisustamisessa. Esimerkiksi eteisen kenkäteline on tuonut minulle hyvää mieltä todella paljon. Kengät on nätissä rivissä siellä eikä täytä puolta eteisen lattiaa. Niin, siis eihän sisustaakaan voi ilman rahaa. Se oli tämä pääpointti. Itse asiassa sisustaminen on aika kallis harrastus.

Sitten on enää matkustelu jäljellä. Haluaisin nähdä eksoottisia maita ja mantuja. Toisaalta voisin käydä ensi alkuun ihan Venäjällä, koska sekin on varmasti aika eksoottinen paikka suomalaiselle. Muuten minua veri vetää kauas: Intiaan, jonnekin Kauko-Itään, Afrikan viidakoihin, Etelä-Amerikan maihin...

Kiitos kaikille, jotka jaksoitte lukea loppuun. Tällaisia oli materialistin haaveet tänä päivänä. Toisella kertaa käsittelen toisen unelman =)