Olen todennut elämässä moneen kertaan, että unelmilla on tapana toteutua. Luja usko vie vaikka läpi harmaan kiven-asenteella unelmat toki toteutuvat ehkä nopeammin ja suuremmin uhrauksin. Mutta hiljainen, vaatimaton, mielessä lausuttu unelmakin voi toteutua eräänä päivänä.

Minulla on ollut elämässä monenkokoisia ja näköisiä unelmia, joiden eteen olen tehnyt töitä vaihtelevan määrän. Huolimatta työn määrästä, unelmat ovat toteutuneet, jokainen omaan tahtiinsa. Parhaiten unelmien toteutuminen konkretisoituu askartelemassani unelmakartassa, josta olen varmaan vaahdonnut jo aikaisemminkin. Mutta on se vaan hienoa. Kolme ja puoli vuotta sitten tehdyn unelmakartan lähes kaikki unelmat ovat toteutuneet. Viimeisetkin ovat hyvässä vauhdissa täyttymässä.

Ehkä suurin osa syystä, miksi elämä tuntuu menevän väärään suuntaan, onkin siinä, ettei ole tehnyt itselleen selväksi, mikä on oikea suunta? Alitajunnalla on mahtava voima.

Minä olen asettanut ensi keväällä tavoitteen, joka on ollut mielessäni yläaste-ajoista asti. Lähden juoksemaan  Naistenkympin. Kymmen kilometrin taittaminen jalan tuskin on ongelma, mutta tavoitteeksi asetan juosta koko matkan. Juoksusta innostuneena haluaisin tietysti kaikkea suurta, treenata maratoonille tai edes puolikkaalle. Alati järkevä sisäinen viisautena varoittaa, että liian suuret tavoitteet tuottavat vain pettymyksen ja urheiluvammoja juoksusta puheen ollessa. Ensi keväänä Naistenkymppi ja vielä joskus puolimaraton -tai ehkä kokonainen.