Eikö olekin ikävää, että elämä ei ole täydellistä?

Tämä tuli mieleeni, kun koetin jynssätä terassin lattialle roiskuneita maalitahroja sillä tuloksella, että tahran ympäriltä lähti tummunut väri ja valkoinen maalitahra sai ikään kuin sädekehän ympärilleen. Tämä herätti suurta ärtymystä mielessäni. Mietin vihaisesti, että miksi elämä ei ole koskaan täydellistä?

Kun saimme terassin seinät maalattua ja olin jota kuinkin tyytyväinen niihin, alkoi nuo maalitahrat terassin lattialla häiritä mieltäni sen sijaan. Naapuri ehdotti, että laita matto päälle, kyllä se siitä. Hyvä ajatus muuten, paitsi että tahrat ovat terassin reunoilla, eikä sinne mikään matto ulotu ja sitä paitsi se kastuisi aina sateella.

Ehkä meidän pitää hioa koko terassi joku kesä. Sitä paitsi haaveilin hieman isommasta nurmikosta terassin kustannuksella. Meillä on turhan iso terassi ja mininurmikko. Mieheni ehdotti, että odotetaan ensin vanhan terassilaudoituksen lahoamista. Sitten voidaan siitä luopua. Mikäs hätä tässä valmiissa maailmassa.

Toinen mielenrauhani häiritsijä on ollut vaaka, joka on näyttänyt päivä päivältä ja viikko viikolta suurempia lukemia. Valitettavasti vaaka ei ole ainut ongelma, muutenhan olisin sen jo haudannut varaston syvimpään perukkaan. Mutta kun jostain syystä myös vaatteet ovat alkaneet kutistua kaapissa. Tämä on taas tätä naisen elämää. Itseä pitäisi ottaa niskasta kiinni ja alkaa elää kohtuullisempaa elämää, mitä syömiseen tulee. Mutta minä haluan aina syödä kakun sekä säästää sen.

Täytyisi innostua liikunnasta. Näillä helteillä minä innostun enemmän kylmästä oluesta omalla terassilla. En halua pakkotahtista liikkumista lomalla, säästän sen mieluummin työpaikalle. Mutta kun mietin liikunnallisten ihmisten ulkonäköä ja omaa vapaasti muotoutunutta kehoani, alkaa masentaa. Tulevaisuus ei näytä hienolta, jos jatkan tätä velttoilua. Ehkä sitten neljänkympin kriisi saa minut muuttamaan asennettani liikuntaan. Josko silloin olisin riittävän huonokuntoinen. Mutta nautiskellaan elämästä siihen saakka.