Olen jo monta päivää halunnut sanoa painavan sanan koirankakkakeskusteluun. Aikaisemmin ajattelin, että koirankakoista marisevat ovat toki oikeassa, mutta toisaalta pikkumaisia koirienvihaajia. Hankittuani oman koiran, olen siirtynyt koirankakkamarisijoiden vankkoihin riveihin. Paitsi pienten ojassa vaeltavien lasten vanhempia, koirankakat haittaavat lähinnä koirienomistajia itseään. Monilla koirilla on jopa pahana tapana syödä toisten jätöksiä. Vaikka meidän pentu ei erityisemmin osoita kiinnostusta toisten kakkoihin, on toki epämiellyttävää, jos lenkin jälkeen omistajan tai koiran tassuista löytyy haisevat matkamuistot. Sitä paitsi rokottamattomalle pennulle voi toisten koirien ulosteista tarttua tauteja. Tämän vuoksi en voi tajuta, miten ihmiset voivat olla niin itsekkäitä ja laiskoja, etteivät viitsi kerätä koiransa kikkareita? Varsinkin kun se laiskuus voi kostautua ihan itselleen kengän pohjaan jumineen kakan tai siinä pyöriskelleen koiran muodossa. Nostan hattua jokaiselle koiransa kakat keräävälle lähimmäiselle.

Haukkumisesta toiseen. Nuppu Pieni on alkanut pitää meteliä itsestään. Alussa pentu oli hiljainen, mutta nyt rohkeuden kasvettua ääntäkin on alkanut löytyä. Aamuvillissä lenkin jälkeen tai aamiaista odottaessa se sanoo painavan sanansa, jos ei seuraa ja ruokaa tule heti. Ei ei, ei kumpaakaan haukkumalla saa. Mutta onhan kaikkea pienen pentusen kokeiltava. Ulkoilu ei aina miellytä tai ainakin ihmisellä on aivan väärän suunta pennun näkökulmasta. Silloin alkaa kovaan ääneen valitus ja uikutus. Miten voi uikuttaa niin äänekkäästi? Sama toistuu, jos joutuu kesken villeimpien leikkien jäähyaitioon pentuaitaukseen. Eilen verhoissa pyöriskely villiinnytti pikkukoiran hurjaan murinaan ja haukkuun. Kauheat verhot hyökkäsivät kimppuuun =)