Joka päivä kiitän mielessäni sitä tuntematonta voimaa, jonka ansiosta minulla on tiskikone. Siitä voidaan sitten syvällisemmin keskustella onko se jumala (ja jos, niin minkä niminen) vai onko se työnantaja, joka maksaa palkkani, vai onko se kuljetusliikkeen pojat, jotka toivat koneen vai tehdas, joka valmisti sen? Ehkä sittenkin sen ansiota, joka keksi astianpesukoneen tai sähkön tai... Olipa kenen hyvänsä ansiota tai vähän kaikkien, niin kiitän tiskikoneen olemassaolosta päivittäin. Kyllä se niin paljon elämää helpottaa.

Yksin ollessani en kuitenkaan tuota niin paljoa tiskiä, joten aloin vasta tänään täyttää konetta ensimmäisen kerran tällä viikolla. Ja koneeseen mahtuu ja mahtuu... Vaikka tiskikone oli jo ajat sitten täynnä astioita, niin jos kääntää paria kuppia, niin taas mahtuu yksi kattila lisää. Tiskikone onkin kuin mahalaukku. Vaikka luulee, että se on jo täynnä, niin kyllä sinne vielä mahtuu. Jos kovasti yrittää, niin aina jotain pientä ainakin... =)

Nyt lähden lenkille tästä höpöttämästä.