Minulta kysytään aina, miten olen kotiutunut tänne pääkaupunkiseudulle. Ihmiset luulevat minun asuvan Helsingin keskustassa, vaikka asun kaukana sieltä. Asun Espoon perukoilla ja huomattavasti enemmän maalla kuin asuin Kuopiossa. Työpaikkaani olen kotiutunut ja tähän päivittäiseen bussilla matkustamiseen ja muihin rutiineihin olen jo tottunut. En kaipaa Kuopiota mitenkään haikeasti. Täällä on ihan hyvä olla, varsinkin kun kultani tulee nyt lähes joka viikonloppu luoksemme. Joten ei mitään suurempaa valittamista. Mutta...

Helena jos sattuu tätä blogia lukemaan, niin muistaa epäilemättä meidän ryhmätyömme somalimaahanmuuttajista. Käsittelimme siinä aihetta maahanmuuttajan kotoutuminen. Tämä aihe pukkaa mieleeni usein. Tässä lainaus työstämme:

"Jatkuva väsymys ja rasitus voi vaikuttaa niin psyykkiseen kuin fyysiseen jaksamiseen. Voi myös olla vaikeaa hyväksyä ajatusta, että maahan on muutettu pysyvästi. Alussa maahanmuuttaja ajattelee tilannetta vain tilapäisenä ja ei halua ehkä siksi tutustua vallitsevaan kulttuuriin. Onneksi tämä shokkivaihe ei kestä ikuisesti ja siitä selviytymistä voi edistää aktiivisesti opiskelemalla kulttuurisia koodeja, tapoja ja kieltä."

(Nyt sitten jäi tuo muotoilu päälle tuon kopionnin tuloksena, mutta ollaan kuin oltais sitä huomattukaan. Ei välitetä, eihän?)

Tämä kohta puhuttelee minua näinä päivinä. Olen kyllä kotoutunut tänne Espoon suunnalla ja uuteen työhöni, mutta tähän kyseiseen asuntoon kotoutuminen tuottaa tuskaa. Mietin edelleen, olenko jäämässä tänne vai en. Minulta puuttuu kohtalainen määrä huonekaluja ja en osaa tehdä edes periaatepäätöstä, ostanko niitä vai en. Laitanko tauluja seinälle vai en. En osaa mitään noita asioita päättää. En tiedä, onko tämä minun kotini vai ei ja jos on, niin kauanko? Jotenkin tuntuu, etten halua kotoutuakaan tänne. Haaveilen koko ajan paremmasta asunnosta, vaikka kyseisen asuntoni sijainti ainakin on erinomainen. Jotenkin tämä ei vaan tunnu kodilta. Mutta toisaalta on hirmuisen rasittavaa miettiä koko ajan lähtöä. Jotenkin alkaa tuntua, että pitäisi alkaa hyväksyä vallitseva tilanne ja lakata ajattelemasta koko ajan poismuuttoa. Koettaa nyt vaan elää täällä ja tässä asunnossa, kunnes rahavarat ja elämäntilanne sallii asunnon hankkimisen jostain mukavammalta alueelta. Eikä tämä niin paha alue ole ja lapset viihtyy. Minua vaan ärsyttää, kun kaikki on likaista ja rikkinäistä...