Keskiviikkoiltana lapset juoksivat kiljuen tönimään minut ylös sängystä, jonne olin jo ehtinyt peiton alle kääriytyä. "Tule katsomaan, katso tuosta ikkunasta, ulkona on lunta!" Ja toden totta, maa oli peittynyt ohueen valkeaan lumipeitteeseen. Kaikki oli muuttunut taas kauniimmaksi, syksyn pimeä rumuus oli väistynyt. En ollut vielä valmistautunut näin aikaiseen lumentuloon täällä etelässä, mutta aina se on yhtä ihanaa. Eilisen satoi lisää lunta ja nyt ulkona näyttää todella talviselta. Tietenkään emme saa nauttia tuosta lumesta kovin kauaa, mitä todennäköisimmin se sulaa parin päivän kuluessa pois. Mutta nautitaan niin kauan kuin voidaan. Eilen laitoin hernepuuhun palamaan ensimmäistä kertaa tänä syksynä sinertävät valot, jotka näyttävät hienolta valkoisella lumella.

Viime viikonloppuna siirsin syklaamit ja muratit sisälle kasvamaan omiin ruukkuihinsa. Etupihan kukkalaatikko sai talviasukkaakseen kanervia.

Kylvämäni ruostekukat kasvavat hiljalleen ja harva se päivä uusi pieni taimi kurkistaa mullasta. Nyt taimia on 12. Toivottavasti jokainen pikkutaimi jaksaa sinnitellä pimeän talven yli.

Ritarinkukka kasvaa verkkaiseen tahtiin ikkunalaudalla. Usko meinaa loppua, josko se venyy ollenkaan. Mutta hitaasti hyvä tulee. Ritarinkukan hoito-ohjeita oli niin monenlaisia, etten tiedä, mikä oli se oikea. Ja liekö minun sipuli ollut sitä preparoimatonta, hitaasti kukkivaa mallia?

Tänä päivänä parasta on, että on jälleen ihana perjantai. Niin, ja lunta.