Oletteko huomanneet, että eri elämänvaiheissa eri värit miellyttävät eniten? Minä rakastan värejä, mutta minulla ei ole koskaan ollut yhtä ja ainoaa suosikkia. Eri vaiheissa eri värit miellyttävät eniten.

Muistan elävästi, kun vaatekaappini täyttyi jossain vaiheessa teini-ikää kirkkaan punaisella. Punaista oli joka lähtöön farkkuja myöten. Sitten hiljalleen punainen alkoi tökkiä. Ei enää punaista, vaan jotain muuta. Olisiko ollut sinistä? En nyt ole ihan varma. Muistan myös joskus pitäneeni erityisesti vihreästä.

Pienenä lempiväreihin kuului luonnollisesti vaaleanpunainen ja muut vaaleat, romanttiset värit. Haaveammatti oli jääbalettitanssija. Voiko romanttisempaa ammattia olla? Muistan silloin, että pidin kaikista väreistä, paitsi en mustasta enkä oranssista. Oranssi väri sai minut tuntemaan jollain tavoin pahoinvoivaksi. Musta taas oli pelottava väri.

Viime aikoina suosikkilistalla ovat keikkuneet henkevä, syvä violetti ja narsistinen vaaleanpunainen. Nyt kuitenkin on tullut niiden aika väistyä. Lapsuuden inhokkivärit ovat tulleet suosioon. Sisustukseen olen ajatellut käyttää runsaasti poltettua oranssia tai terrakottaa, miksi sitä nyt sitten kukin haluaa sanoa. Sen rinnalle tummaa viininpunaista ja ruskeaa.

Vaatetuksessa taas ykkössijaa hipoo musta. Tuo lapsuudessa kauhea väri. Minua on alkanut ällöttää prinsessaröyhelöiset vaaleanpunaiset unelmat. Haluan, että vaatteissa on asennetta. Vaatemakuni myötä muuttui myös hiusmakuni, josta tuloksena olen luopunut sekä vaaleista että pitkistä hiuksista. En halua enää olla söpö itkupilli. Musta on kova väri, joka peittää pehmeän kuoren. On kuin vetäisi haarniskan päälle, kun verhoutuu mustaan. Musta on "antakaa minun olla"-väri. Musta tuo rauhaa, ihanan lempeän yön elämän melskeeseen. Tuo viehtymys mustaan on tullut elämänmuutosten myötä. On pakko löytää itsestään kovuutta, jotta pärjää yksinhuoltajana ja uudessa kaupungissa keskellä outoja ihmisiä. Empatiaa ei täällä heru, toiset pärjää ja toiset tippuu oravanpyörästä. Jotenkin elämä isossa kaupungissa on kovempaa kaikin tavoin.

Valkoinen on kuulunut suosikkiväreihin aina enemmän tai vähemmän. Puhdas valkoinen on ihana väri, joka antaa tilaa ja armoa. Joku sanoo nyt, että valkoinen on armoton väri, koska siinä näkyy lika. Minä en ajattele niin, vaan ajattelen, että se joka käyttää valkoisia vaatteita, ei voi olla paha. Valkoinen on lähes pyhä väri. Ja ajatelkaa tuota lumipeitettä ulkona. Miten armollisesti se peittää kaiken likaisen ja roskaisen ympäristön.

Ruskea ei ole kuulunut suosikkilistalle oikein koskaan. Olen arvostanut enemmän puhtaita värejä ja ruskea edustaa minulle kaikkien värejen sekamelskaa. Huonekaluissakin pidin aikaisemmin enemmän vaaleasta puusta. Nyt kuitenkin rakastan tummaa kirjahyllyäni. Haluan lisää tummia huonekaluja ja mustaa takorautaa sisustukseen. Huomasin itselleni yllätykseksi jopa haaveilevani ruskeasta sohvasta! Ihana, kahvinruskea, pehmeä divaani olisi mahtava. Ruskea on lempeä väri, ei kova niinkuin musta. Ruskea on Äiti Maan väri. Se kutsuu syleilyynsä ja vie pois kaiken kiireen ja kaaoksen. Olen huomannut muuten, että vaatteissakin olen hiljalleen siirtymässä mustan suunnasta ruskeaan...