Eilen aloin illalla lukemaan Jean M. Untinen-Auelin romaania Luolien suojatit. Aloitin tämän Maan Lapset-tiiliskiviromaanisarjan jo ala-asteikäisenä eli noin 22 vuotta sitten lainaamalla kirjastosta sattumalta Hevosten laakson. Sehän ei tosin ollut sarjan ensimmäinen romaani, mutta sen kuitenkin luin ensimmäiseksi. Muutaman vuoden sisällä luin kaikki sarjan siihen asti ilmestyneet romaanit. Tämä Luolien suojatit kuitenkin ilmestyi myöhemmin, joten se vaan jäi lukematta. Kirjastosta en halunnut lainata kirjaa, mitä en ehdi lukea kuukaudessa enkä kahdessa. Kesälomalla sitten Kierrätyskeskuksella osui moinen romaani silmiini ja poimin sen mukaani.

Eilen vihdoin pääsin aloittamaan kyseistä romaania, kun sain muutama päivä sitten Rani Manickan Jasmiinin tuoksun loppuun. Ja voi kuinka outoa, heti ensimmäiseltä sivulta olin mukana tarinassa. Juuri siihen tilanteeseen edellinen romaani loppui ja muistan  sen hyvin, vaikka siitä on melkoisen monta vuotta.

Jättiromaaneista jättimäisiin kerrostaloihin. Viime yönä näin taas unta, että asun jättimäisessä kerrostalossa. Jostain syystä tuo jättitalo on vakiokalustoa unissani. Talossa on monta kerrosta, olisiko jotain kymmenkunta. Rappuja on ainakin A ja B, jos ei enemmän. Tyypillistä on, että harvoin näen naapureita, mutta sitäkin useammin eksyn taloon. En oikein edes tiedä, kummassa rapussa asun, koska kovin usein menen väärään rappuun, enkä löydä kotiani. Kammottavinta talossa kuitenkin on, että loputtoman pitkät portaat ovat pelottavat, koska kaiteet usein puuttuvat kokonaan.

Viime öisessä unessa taloni portaissa oli kaiteet. Eksyin taloni ullakolle, jossa oli varastot. Näin pari naapuria tyhjentämässä varastojaan. Ullakolla oli ikkunoita yhdellä seinustalla ja ihmiset olivat tuoneet mehikasvejaan ja muutamia muitakin kukkia talvehtimaan ikkunan eteen pitkään riviin. Ajattelin, että kas, tuohonhan minäkin voin tuoda pelargoniani ja verenpisarani talvenviettoon. Samassa tuttu naapuri, joka oikeassa elämässä on naapuri naapuritalosta, ilmestyi viereeni ja kertoi omista kukistaan.

Sitten minulle selvisi, miksi ihmiset kantoivat tavaroitaan. Meille oli tulossa uusi varasto alemmas. Kävin katsomassa, kun rakennusmiehet rakensivat karkeasta, hiomattomasta laudasta uusia varastokoppeja. Mietin, että toivottavasti uuteenkin varastoon tulee hyvä talvehtimispaikka kukille.

Että tällaista, tässä oli jatkoa edellisen bloggauksen suuri-teemalla. Huomenna jatkan suursiivouksella ja sitten rakennamme pojan kanssa isoa leijaa kurssille.