Olen innostunut tuunailemaan, risainaamaan, tekemään käsitöitä ja askarteluja sekä ekoilemaan ja köyhäilemään. Aamulla en malttaisi töihin lähteä, kun päässäni on miljoona aivan mahtavaa ideaa, jotka vaativat välitöntä toteutusta. Valitettavasti työ haittaa harrastuksia, mutta niinhän se tuppaa kaikilla olemaan.

Haaveissa olisi ainakin batiikkivärjätyt olohuoneen verhot lakanoista, epämääräisen väristen vaatteiden värjäystä tavallisesti ja batiikkina, pitsihihojen virkkausta ja kukkien virkkausta koristeeksi esimerkiksi verhoihin ja paitoihin, perintösänkypeiton tuunaus värjäten ja jotenkin muutenkin (tapa ei vielä ole selvinnyt) ja ties mitä muuta. Kirpparille pitäisi mennä ostelemaan lisää tuunattavaa. Vaikka toisaalta on tuunattava ensin nämä jo hankitut tekstiilit =)

Minusta on yleensäkin ihanaa, jos voi "tyhjästä" luoda jotain hienoja juttuja. Eli jos voi vanhoista jutuista ja jätteistä saada aikaan jotain uutta ja ainutlaatuista. Tämä tuunaushenki koskee myös ruoanlaittoani. On hauskaa keksiä, mitä voi laittaa ruoaksi, kun kaapissa ei ole "mitään". Tämä ei ole vitsi, vaan ihan totta. Minusta liian helpot ratkaisut eivät ole puoleksikaan niin hyviä. Vaikka toki syömme aika runsaasti eineksiä edelleen. Mutta kun on aikaa, on ihana kaivella pakastimen pohjalta ja kaapin nurkista ihmeellisiä, unohtuneita ruoka-aineita, joista tulee yllättävän hyvää ruokaa.

Vaatteiden tuunaus ja risainaaminen vaatii aikaa, paljon aikaa. Tämä onkin luksusta ihmisen elämässä, jos on aikaa moiseen harrastukseen. Ajattelin tänään kauppakeskuksessa kävellessä, että kuka on rikas? Onko ne kiireiset businessihmiset rikkaita, koska heillä on varaa ostaa hienoja merkkivaatteita? Vai onko heidän vaan pakko ostaa, jotta näyttäisivät "oikeilta" toisten silmissä? Toisaalta, eikö ole köyhyyttä, ettei voi valita mitä päällensä panee ja tehdä halutessaan vaatteitaan itse? Minä olen yhä enenevissä määrin tulossa allergiseksi muotilehdille ja muulle hömpälle. Tosin voi niistä kivoja ideoita vaatteisiin poimia. Mutta Elloksen mainoskin alkoi ärsyttää. Laita kultaiset korvakilluttimet ja olet supertrendikäs!" Ja ihmiset nielee tuon kaiken. Minun ihannemaailmani on Strömsön kaltainen mummola, missä ei ole kiirettä ja luovuus kukoistaa.

Koulussa puhutaan paljon kierrätyksestä täällä päin. Pojan täytyi viedä käsipyyhe kouluun, jotta kädet voisi kuivata pyyhkeeseen ja näin säästyisi paperia. Heillä on jotkut ekoviikot menossa ja kotiinkin tulee tietoa kierrätyksestä ja lapsia valistetaan, miten jätemäärät saadaan vähemmäksi. Minusta on hienoa, että tämmöistä on koulussa. Vaikka täytyy sanoa, että kotipuolessa nuo asiat ovat itsestäänselvyyksiä, joten niistä ei niin suurta haloota tarvitse tehdä. Täällä päin ihmiset ovat kuitenkin melkoisia sottapyttyjä, joten asennekasvatus on aloitettava pienestä pitäen, jotta seuraavalla sukupolvella olisi jotain toivoa.