Viikonloppuna katsoimme kaksi Bollywood-elokuvaa, kestoltaan kolme tuntia/elokuva. Yleensä Bollyleffat kestään noin kolme tuntia, eli tuplamäärän länsimaisiin keskivertoelokuviin.

Perjantaina katsoimme Kabhi Alvidaa Na Kehna (Never Say Goodbye). Tällä kertaa maineikas näyttelijäkaarti ei taannut parasta elokuvaelämystä. Elokuvassa seikkailivat Abishek (on se ihana...), Shahrukh, Rani ja Preity. Itse elokuva oli pitkäveteinen, koko elokuvan ajan vain odotimme, ketkä loppujen lopuksi päätyy yhteen. Liikaa höösäämistä parin suhteen ympärillä ja ei sitten muuta. Ei iskenyt ensi näkemällä meihin. Musiikki on ehkä hyvää. Kunhan kuuntelen muutaman kerran lisää, osaan arvioida paremmin. Mutta elokuva ei irrottanut kyyneliä, eikä edes naurattanut.

Lauantaina katsoimme Dil Jo Bhi Kahey (Whatever Heart Says). Minun tuntemia näyttelijöitä elokuvassa oli vain Amitabh, joka näytteli sankarin isää. Juoni elokuvassa oli kovin perinteinen. Lapset rakastuu ja vanhemmat ovat eri luokkaisia. Elokuvan toteutus oli kuitenkin virkistävän erilainen, toinen perhe oli nimittäin ruotsalainen. Tosin sukunimi ei ollut ruotsalainen tällä perheellä, vaan enemmän ranskalainen. Elokuva oli kaiken kaikkiaan mukava katsella, ei ollenkaan pitkäveteinen. Huumoriakin löytyi enemmän kuin KANKista.